Terhi Tarvainen

Rauhallinen rakentaja, joka yhdistää ihmisläheisyyden ja asiantuntemuksen.

Minulla on vahva tausta työelämän pelisääntöjen, paikallisen sopimisen ja neuvottelujen maailmassa, sekä yli kahdenkymmenen vuoden kokemus kouluttajana, neuvonantajana ja kehittäjänä. Olen tottunut tarkastelemaan asioita sekä rakenteiden että ihmisten näkökulmasta. Minua motivoi ajatus siitä, että yhteinen ymmärrys on aina mahdollinen, kun sille annetaan tilaa ja työkalut. Yhdistän juridisen ja rakenteellisen ymmärryksen ihmislähtöiseen työotteeseen.

Olen rakentanut uusia koulutuskokonaisuuksia mm. luoville aloille sekä edistänyt sopimisen kulttuuria pk-yrityksissä ja järjestöissä. Toimin tehokkaasti ristiriitatilanteissa ja osaan fasilitoida yhteistä ymmärrystä eri osapuolten välillä. Olen taustavaikuttaja, joka auttaa muita onnistumaan.

Arvostan selkeyttä, hyvää valmistelua ja käytännönläheistä otetta, mutta olen myös valmis rikkomaan totuttuja kaavoja, kun ne eivät enää palvele tarkoitustaan.

Olen ollut neuvottelijana vähintään sadoissa sekä yhtä yksilöä että tuhansia työntekijöitä koskevissa asioissa. Olen myös neuvotellut työehtosopimuksista.

Työskentelytapani on rauhallinen, analyyttinen ja tavoitteellinen – pidän lupaukseni ja vien asiat loppuun. En korosta itseäni, vaan sisältöjä ja vaikutusta.

Työasiablogista voit lukea ajatuksiani työelämästä, paikallisesta sopimisesta ja muista työasioista.

työyhteisöriidoista ratkeaa sovittelemalla
perustin Työasia Oy:n
vuotta sovittelukokemusta
vuoden kokemus työelämässä sopimisesta
Työssä sopiminen

Kokemukseni sopijana ja sovittelijana

01

1997: Valmistumisvuosi

Valmistuin Helsingin yliopistosta filosofian maisteriksi. Täydennyskoulutusta olen hankkinut työlainsäädännöstä, sovittelusta ja aikuiskasvatuksesta.

02

2003: Työstä sopimisen alku

Olen työskennellyt viestintätehtävissä 1990-luvun lopulta alkaen. Sen rinnalla olin vuoteen 2009 asti ensin luottamushenkilö ja sitten päätoiminen pääluottamushenkilö. Työehdoista ja työehtosopimuksista olen neuvotellut päätyönäni yli 15 vuotta. Tässä linkki ansioluetteloon, ole hyvä.

03

Vuodesta 2014: Työyhteisösovitteluopintoja ja -kokemusta

Suurin osa työelämän ristiriidoista on ihmisten välisiä ja totesin melko pian luottamustehtävieni alussa, että ongelmanratkaisuun osallistaminen tuottaa parhaat ratkaisut ihmisten välillä. Halusin oppia sovittelusta lisää. Työyhteisösovittelun erityisosaajaksi (30 op) valmistuin vuonna 2015 ja myöhemmin myös rikos- ja riita-asioiden sovittelijaksi. Olen toiminut sovittelijana aktiivisesti sovittelutieni alusta alkaen. Lähestymistapanani on restoratiivinen sovittelu.

Työasia Oy Kuopio työyhteisösovittelu paikallinen sopiminen ja työturvallisuuskorttikurssit
Työasia Oy paikallinen sopiminen työyhteisösovittelu ja työturvallisuuskorttikurssit